Nakupetteri -ja pirkko missikisoissa

Vastapainoa agilitylle on haettu tällä viikolla misseilyn merkeissä. Torstaina tehtiin pieni roadtrip tuohon naapuriin, Muurameen, missä mätsärin järjesti Muuratpartio ry.

 

Kuva - Sanna Hokkanen

Syke nappasi elämänsä ensimmäisen sijoituksen ollen lopulta pienten pentujen SIN 3! Hieman ehkä huvitti tuo palkinnoksi saatu huopakukka, mutta ajatus on tärkein ja hienohan se on.

Tänään sitten pyörähdeltiin puolestaan Keski-Suomen Eläinklinikan järjestämässä mätsärissä. Alunperin oli tarkoitus viedä vain ja ainoastaan Syke kehään, mutta koska veteraaneille oli oma kehänsä, vein sitten Hekankin. Aiemmin kyllä vannoin ettei enää ikinä. Never say never. Heka tietää nämä hommat ja se oli lopulta veteraanien SIN 3. Ensimmäistä kertaa minulla oli kaksi koiraa eri kehissä ja meinasi tapahtua ne perinteiset, eli kehät olivat mennä päällekkäin. Onneksi näin ei lopulta käynyt.


Syke oli paljon paremmin kuulolla kuin torstaina ja heiluvan hännän saattelemana Syke oli lopulta pienten pentujen PUN 2. Palkinnotkin olivat erittäin runsaat ja niihin oli panostettu. Ruokaa, lisäravinteita, shampoota, leluja, herkkuja, ruusukkeet sekä Sykkeelle myös pokaali. Oli oikein kiva viettää lauantaipäivää vähän erilaisissa merkeissä.

Viikon päästä olisi myös mätsäriä tarjolla, mutta nyt kutkuttelisi enemmän lähteä kehäilyn sijasta valokuvaamaan. Katsellaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti