Kesän toiseksi viimeinen kisaturnee

Heti aluksi täytyy kiittää kaikkia, jotka eilen onnittelivat allekirjoittanutta syntymäpäivän johdosta! Kiitos! Nyt sitä on sitten vanhennuttu neljännesvuosikymmenen verran, tuntuu hurjalta kuten myös se, että elokuu on tätä päivää vaille taputeltua ja huomenna on jo syyskuu. Aika menee ihan käsittämättömän nopeasti.

Koko viikko on ollut täynnä äksöniä ja viikonloppu huipentui (mihinkäs muuhunkaan) kuin agilitykisoihin. Eilen matkattiin tuttuun ja turvalliseen Varkauteen Marin, Leenan, Hipun, Nemon sekä tietysti Hekan kanssa. Olin ilmoittanut Hekan kahdelle radalle kolmesta, B:lle (hyppäri) sekä C:lle (agirata) ja näillä radoilla tuomarina oli Markku Kaukinen. Ihan uusi tuttavuus itselleni, hänen ratapiirroksiaan olin jo etukäteen selaillut ja ihan mukiin meneviltä sekä kivoilta ne näyttivät. Jos olisin eilen tämän bloggauksen kirjoittanut, katuisin sitä nyt. 

Kolmosten radat aloitettiin B-radalla, eli hyppärillä. Meidän radasta ei ole olemassa videota, mutta ratapiirroksen sain piirrettyä. Joku aita tms voi heittää, mutta pääpiirteittäin ne menivät näin. Medien suorituksia seuratessani sieltä pisti silmään erityisesti 2 kohtaa, jotka tulisivat olemaan itselleni haasteellisia. Alun 3.putkelta minun oli yksinkertaisesti pakko päästä vedättämään Hekaa 4.esteenä olleen muurin taakse. Muuten peli olisi ollut menetetty jo alussa. Olin hieman ihmeissäni, kun Heka oli lukittanut 3.putken ja mennyt sinne vielä kokonaan sisälle, se päättikin kääntyä sieltä takaisin. Sinne se kuitenkim meni uudestaan ja suunnitellusti kerkesin kuin kerkesin sinne muurin toiselle puolelle. Seuraava aita oli meille hankalassa kulmassa ja vaikka kuinka suunnittelin siihen linjaavani, Heka ei edes nähnyt koko estettä vaan painalsi ihan surutta ohi. Kun sain asian korjattua, jatkettiin eteenpäin ja vaikeudet tuntuivat kasvavan koko ajan. Heti tuon mokailun jälkeen oli välistäveto ja nämä vaan ei tunnu meiltä sujuvan. Heka meni jälleen ohi, mutta sain senkin korjattua ja siitä päästiinkin melko hyvin suoran putken kautta jatkamaan. Tässä vaiheessa näin tuomarin laittavan kädet ristiin, mutta se jäi kyllä mysteeriksi mistä se HYL tuli. Joko kieltoja oli yli sallitun määrän tai sitten olin huomaamattani kierrättänyt yhden aidoista väärältä puolelta. En yhtään muista ja nyt kun ei ole videotakaan olemassa, ei asiaa voi jälkikäteen tarkistaa. Lopussa tuli vielä kaksi kieltoa, en vain yksinkertaisesti saanut Hekaa linjattua niin hyvin kuin olin suunnitellut. Monessa kohdassa piti päästä koiralta ns.karkuun, mutta silti samalla linjata sekä ehtiä vielä kaiken lisäksi ohjaamaan.


A-radan ajan Heka saikin levätä häkissään hieman pidemmän ajan. Siinä odotellessa tuntui huvittavalta ajatella, että kuukausi sitten Varkaudessa kisatessa oli aivan järjettömän tukala helle ja tuskailtiin miten saadaan sekä itsemme, mutta varsinkin koirat pidettyä viileinä. Nyt asia oli täysin päinvastoin. Kerrospukeutuminen ei ollut yhtään liioiteltua eikä kyllä yhtään harmita, että päivällä kotoa lähtiessä pakkasin vielä Hekalle ohuen manttelin mukaan. Sain hyvin pidettyä Hekan lämpimänä ja lyhyen lämmittelylenkin jälkeen olivatkin jo medit hyvässä vauhdissa suorittamassa C-rataa. Oli muuten ihan mielettömän opettavaista seurata ensin medejä ja katsoa radalta ne mahdolliset "vaaran" paikat missä voisi kosahtaa. Tuntui kuin kurkussa olisi ollut jotain ylimääräistä kun selvisi, että radalla oleva A mentäisiin KAHTEEN kertaan. Tämän vuoksi olen toistaiseksi ilmoittanut Hekan vain kahdelle radalle (hyppäri ja agirata), että saisin juoksukontaktin onnistumaan ja kolmannella Heka on yleisesti loikkinut ihan surutta yli. Pienen lisämausteen tälle radalle toi lisäksi vielä A:n alla oleva putki. Olin kyllä käynyt perjantaina hallilla kertaamassa kaikki kontaktit eikä niissä ollut mitään huomautettavaa. Lisäksi tällä radalla ei ollut lainkaan puomia.

Rata tuntui ehdottomasti päivän kivoimmalta ja se olikin 15 esteelle asti nolla, kunnes 16.aita oli jokseenkin ikävässä linjassa putkeen nähden ja siinä sai oikeasti miettiä miten se kannattaa ohjata. Tein takaakiertovalssin, mutta Heka tuli siihen jotenkin huonossa linjassa ja hyppäsi ns. kompuroiden. Rimaa ei kuitenkaan tippunut. Söhläsin omiani koiran jäädessä selän taakse ja A:lle kun mentiin toisen kerran, Heka hyppäsi muina miehinä kontaktipinnan yli. Minä niin tiesin sen. Jotenkin meni pasmat ihan sekaisin ja unohdin ohjata koiran 2.viimeiselle aidalle, mutta maaliin kuitenkin päästiin 15 virhepisteellä ajassa 44,02 s (-3,98 s). Ilman noita sähellyksiä Heka olisi kiilannut radalla ihan selkeään voittoon, mutta minkäs teet. Agility on niin pirun herkkä laji. Kokonaisuutena olen C-rataan kuitenkin suht.tyytyväinen, vaikka se olikin meidän osalta aika paljon sellaista koiran kalastelua ja tilanteiden pelastamista.


Kiva kisapäivä noin kokonaisuudessaan eikä voi olla parempaa tapaa viettää synttäreitä kuin rakkaan harrastuksen, ihanien treenikavereiden ja ennenkaikkea parhaimman ystävän kanssa. Heka on ISO kimpale kultaa. Se oli sitten kesän toiseksi viimeinen kisareissu. Enää olisi korkeintaan kolmet kisat edessä ennenkuin hiljennetään tahtia. Kesä on vaan meille kaikista parasta aikaa kisata, Syksyllä ja talvella pohjaturkittoman rodun pitäminen lämpöisenä on jonkin verran työläämpää. Toki ei mahdotonta, mutta pimeällä ajamiset sun muut ei ole koskaan houkutelleet lähtemään tien päälle. Tässä on nyt syksylle ja tulevalle talvelle kaikenlaista suunniteltu Tiian kanssa.

Materialismionnellisuutta havaittavissa

Åitini kysyi tässä taannoin, että olenko miettinyt jotain erityistä syntymäpäivälahjaa itselleni. Voi apua, olen aina ?-merkki kasvoillani kun jotain tuollaista tullaan kysymään. Ihan sama onko syntymäpäivä, nimipäivä vai joulu. Nyt kuitenkin tiesin heti mitä haluaisin; Suojaliivin koirafrisbeehen and finally...it's here! Liivi on tilattu Tsekeistä Czech Black-kennelnimellä bordercollieita kasvattavalta/aktiiviselta koirafrisbeeharrastajalta, Yvona Androvalta. Se on valmistettu neopreenistä, eli vahvasta kumista joka tarjoaa paitsi erinomaisen pidon koiran tassuille, se myös suojaa ohjaajan selkää kynsien raapaisuilta sekä mustelmilta.


Liivi pääsikin heti tänään koeajolle. Raivasin olohuoneeseen tilaa lyhyttä treenituokiota varten. Ulkona ei toistaiseksi pysty harjoittelemaan, kun on satanut niin paljon ja nurmikot ovat siitä johtuen melko liukkaita. Halusin lähinnä rohkaista Hekaa, että nyt sen ei tarvitse himmailla sieltä selästä hyppäämistä ja pelätä koska tulee huutoa "ai prkl kun sattui." Sitä meinaan tuli kokeiltua silloin, kun Virpi otti Hekasta kuvia ja tilanne oli näin ratkiriemukas.

Kuva - Virpi Cato

Voin kertoa, että kyllä muuten sattui. Vaan ei satu enää. Frisbeen kanssa ei noita selästä laskeutumisia treenattu, vaan ihan pelkällä pallolla. Aluksi Heka oli totuttuun tapaansa melko varovainen, tyyppi varmaan odotti että koska karjaisen että nyt muuten sattuu. Mutta sitten se rohkaistui ja sieltä tultiin hyvällä, mutta ei kuitenkaan reikäpäänä alas mikä oli tarkoituskin. Sen pystyi oikein tuntemaan, ettei Heka luikastellut selän päällä ollenkaan eikä sen hypyt tuntuneet oikeastaan miltään. Liivi todellakin ajaa asiansa ja on enemmän kuin tarpeellinen. Korostan edelleen sitä turvallisuutta, selästä tehtävistä hypyistä ei olla tekemässä mitään övereitä vaan ne pidetään Hekan kropalle inhimillisinä ja turvallisina. Ensi viikonloppuna saankin uutta nostetta meidän frisbeilylle, kun osallistun Hekan kanssa OnniDog-tapahtumassa Satu ja Sauli Soinin koirafrisbeekoulutuksiin. Ihan mahtavaa! Tuosta viikonlopusta tuleekin ihan huippukiva, sillä olen siellä itse kouluttamassa HTM:n alkeita torstaista lauantaihin ja koirafrisbeen lisäksi olen ilmoittautunut agility ja -dobokoulutuksiin. Yhtenä päivänä pitäisi tekaista vielä koiratanssinäytöskin. Myös Jimi lähtee reissuun mukaan edustamaan kaverikoiria. Yksi yö vietetään Himoshotellissa ja toisena ollaan isäni luona luksusmökissä kera pihasaunan yms. Hekan kanssa reissaaminen ja vieraissa paikoissa yöpyminen on jo ihan tuttua ja that's fine, mutta Jimi pistää kieltämättä vähän miettimään. 

Sen näkee sitten, mutta on sitä ennenkin selvitty ja selvitään nytkin.

Jenna Caloanderin valmennus VOL 2

Jenna tuli tänään valmentamaan JATille tänne Jyväskylään, joten tottakai mekin oltiin Hekan kanssa ilmoittauduttu heti mukaan kun se oli mahdollista. Edellisen kerran ollaan treenattu Jennan valmennuksessa viime maaliskuussa joten ennenkuin aloitettiin, vaihdettiin kuulumisia ja kerroin miten meillä noin yleisesti sujuu tällä hetkellä.

Videota ei tällä kertaa valitettavasti ole, sillä en jaksanut nakittaa ketään kuvaamaan vaikka mahdollisuus siihen olisi kyllä ollut. Ratapiirros kuitenkin löytyy ja sen saa isommaksi klikkaamalla kuvaa. Jokaisella oli yhteensä 20 minuuttia aikaa treenata ja sen sai käyttää joko kerralla tai sitten jakaa kahteen 10 minuutin pätkään. Tehtiin jälkimmäiseksi mainitun kaavan mukaisesti. Radan alkua 1-3 käytiin tosiaan perjantaina treenaamassa jo etukäteen ja hyvin se oppi oli Hekan päähän jäänytkin. En edellisessä bloggauksessa maininnut mitä treenattiin, sillä säästin sen kaiken tähän näin. Menin ottamaan koiraa vastaan keppien toiselle puolelle, kutsuin sen tuolta lähdöstä ja ikäänkuin "vedin" koiran omalla ohjauksella oikeaan keppiväliin. Perjantaina oma rytmitys oli osittain ihan totaalisen pielessä, mutta tänään saatiin tehtyä vain ja ainoastaan onnistuneita suorituksia. Oikeastaan koko radan "kompastuskivi" olikin sitten kepeiltä tuo putkeen vienti. En saanut Hekaan toivotulla tavalla sivuetäisyyttä ja se alkoi kerta toisensa jälkeen jättämään kaksi viimeistä väliä pujottelematta. Jennan käskystä treenattiin tuota sivuetäisyyttä siten, että Jenna meni lelun kanssa keppien päähän palkkaamaan, jotta saataisiin koiran focus eteenpäin paremmin. Olin aika epäileväinen sen suhteen, sillä Hekaa ei liiemmin kiinnosta onko siellä joku namien tai lelun kanssa palkkaamassa. Hauskempaa on vain jättää noteeraamatta ja jatkaa sinne minne ohjaajakin. Olinkin melkoisella lailla huuli pyöreänä, kun sain Hekaan yhä enemmän ja enemmän sivuetäisyyttä ja tyyppi pujotteli joka kerta loppuun asti ja vielä riuhtoi lelua Jennan kanssa kuin viimeistä päivää. Siihen pisteeseen kaikki lopulta meni, että sain tarpeeksi vaaditun sivuetäisyyden kepeillä, muistin rytmittää käännöstä oikein ja Heka kesti loppuun asti. Ei edes yrittänyt jättää yhtään väliä pujottelematta.

4.putkella olin aluksi aivan liian myöhässä enkä ehtinyt ohjaamaan takaakierrolle ja toinen kohta missä sotkin koiran juoksulinjan, oli 6.aidalta 7.vienti. Ihan huomaamattani astuin Hekan juoksulinjalle, joka tietysti automaattisesti työnsi sen 7.aidan taakse ja 4.putkelta tullessa unohdin tönäistä sen takaakiertoon. Nämä kun sain korjattua ja olemaan sotkeutumatta siihen juoksulinjalle, tämä kohtahan sujui yllättävän hyvin. Välistävedot ei ole koskaan olleet meidän bravuureita, mutta nyt sain mielestäni parhaimmat neuvot niiden treenaamiseen. Tuon 4.putken jälkeenkin kun muistin tönäistä koiraa sinne taakse, niin tottakai se silloin onnistui. Jopa niin hyvin, että Heka haki takaakiertoon aina vain kauempaa. Ensimmäinen kierros lopetettiin 8.putkelle.

Toinen kierros aloitettiin pienen breikin jälkeen 7.aidalta. Jenna ohjeisti, että minun tulisi välittömästi Hekan lukittua 8.putken, lähteä juoksemaan ja päästä 9.aidan toiselle puolelle. Yllättääkö jos sanon, että olin aivan varma ettei se tule onnistumaan. Uskomatonta, mutta totta...Heka lukitti tuota 8.putkea kerta toisensa jälkeen niin hyvin, että pääsin sitä hyvin karkuun. Koiralta oli putkesta ulos tultuaan ihan suora näkymä 6/20.aidalle ja olin jo mielessäni ajatellut että sinne jos jonnekkin Heka kyllä menee. Vaan kun ei mennyt. Tein 7 ja 6/20.aitojen välissä ensimmäisen persjätön, tässä vaiheessa Hekan ja minun etäisyys oli lähes 10 metriä mikä on TODELLA harvinaista. Vaikka en asiaan aluksi uskonut, niin minä vain ennätin sen 9.aidan toiselle puolelle tekemään toisen persjätön ja 10.aidalle vielä vastakäännöksen, jotta sain koiran tiukemmin käännettyä 11.aidalle. Ihan käsittämätöntä ja Jennakin sanoi, että nyt Hekan pitää antaa luukuttaa ja tulla niin täysiä kuin se ikinä vaan kykenee. Niinhän se tuli ja minä sain sen vielä ohjattuakin! Pyörityshässäkkä 10-13 meni oikein hyvin, siinä ei ollut mitään probleemia. Kierrätin Hekan ennen A:lle menoa 13.aidan ulkokautta, jotta se sai paremman linjan nousta A:lle. Jälleen kerran kompastuttiin A/putki-erotteluun. Jennan käskystä kuitenkin tyrkkäsin koiraa enemmän kohti A:n ylösmenoa ja Hekasta oikein näki, miten se lukitti suoraan kohti A:ta eikä edes haikaillut mihinkään putkeen enää. Jenna halusi katsoa erikseen Hekan juoksukontaktin tilanteen, joten otettiin sinne toistoja putken ja aidan kautta. Jokainen juoksari oli hieno, mutta erityisesti se viimeisin oli aivan bueno! Hyvä vire, focus eteenpäin mutta silti hyvin hallittu ja alas asti tehty juoksukontakti. Jes!

Eniten treenattiin tuota loppua 16-20, siinä oli LIIAN monta muistettavaa osa-aluetta ja näinkin nopean koiran kanssa meinasi vähän paniikki iskeä. 17.aidalle pyöristys, jonka jälkeen koira piti saada oikealle puolelle, tönäisy 18.aidalle ja 19.aidalle japanilainen. Oikeastaan idea koko japanilaisesta tuli Jennalta, sillä itse ajattelin siihen kohtaan twistiä tai saksalaista. Jenna kuitenkin oli sitä mieltä, että ne ovat tuollaisessa kohdassa varmasti toimivia - maxikoiralla. Minikoiralla japanilainen on kuitenkin paljon parempi sekä nopeuden, että sen kääntyvyyden ansiosta. Miten sen nyt selittäisi mikä on japanilainen. Joku sanoi että ikäänkuin pakkovalssi joka on kuitenkin enemmän persjättö. Ymmärsitte tai ette, olkoon nyt noin. Twistin ja saksalaisen unohdin samantien ja päätin kokeilla sitä. Sehän oli ihan mielettömän näppärä ja Hekalla erittäin hyvin toimiva ohjauskuvio. Eniten päänvaivaa tuottivat nuo pyöristykset 11 ja 17.aidalla, mutta minä sain ne selvitettyä. Me päästiin rata loppuun asti!

Paljon onnistumisia, erityisesti tuo japanilainen, A:n juoksukontakti ja tuo suoran 7-10 luukuttaminen kahdella persjätöllä ja vastakäännöllä. ISOJA onnistumisia meille ja erityisesti ohjaajalle. Ajatukset Jennan kanssa kohtasivat siitä, että Hekan kanssa on tärkeämpää harjoitella erilaisia tekniikoita ja palkata onnistumisista, sillä sillä ei ole mitään ongelmaa suoriutua niistä rataa treenatessa tai kisatessa. Ne vain pitää saada kohdilleen ja kun Heka on kerran jotain oivaltanut, se tekee sen tämän jälkeen oikein. Sehän nähtiin tänään keppien kanssakin. Heka on koira, joka vastaa treeneihin hyvin ja se on kyllä aivan totta. Lisäksi Jenna sanoi Hekan kuuluvan agilitykoirien jaottelussa "skitso-porukkaan", hyvällä tavalla kuitenkin. Kerrankin joku muu on kanssani samaa mieltä ja oli ihanaa kuulla se muultakin taholta kuin omasta suustani. Lisäksi Heka saa suorilla osuuksilla nostettua itselleen sellaisen nopeuden, ettei tosikaan. Harvemmin kuulemma tuollaista näkee. Lämmittää mieltä ja sydäntä kovasti. Nyt on jälleen uusia työkaluja repussa työstettäväksi. Jennalta saa kyllä aivan loistavia neuvoja koskien juuri minikoiran ohjaamista.

Askarteluapaskartelua a'la puomi & keinu

Me ollaan päästy jälleen treenamiseen makuun ja iloon kiinni. Tai lähinnä se koskee ohjaajaa. Viikon takaiset treenit Tiian kanssa paljastivat niitä treenilistalle meneviä, vahvistettavia asioita ja niiden parissa käytiin eilen illalla hallilla askartelemassa.

Puomi on sellaisessa pisteessä, että Heka ei pyri niin hyvin 2on 2offiin kuin mitä sen pitäisi. Se kyllä pysähtyy kontaktialueelle, mutta etutassut tuppaavat unohtumaan sinne myöskin. Lisäksi Hekan focus ei ole niin hyvin suunnattuna eteenpäin, vaan se tykkää enemmän vilkuilla minun suuntaan. Tämä tietysti tekee puomista aavistuksen verran hitaamman ja tarkoitus on nyt palauttaa se nopea puomi takaisin eteenpäin menevällä focuksella, eikä millään ohjaajan vilkuilulla. Puomia treenattiin vain yksittäisenä esteenä, mutta nostin Hekan virettä kierrättämällä sitä sinne aidan kautta. Alussahan se teki täsmälleen samalla tavalla kuin Kurkimäellä pitämällä kaikki neljä kinttua kontaktialueella, mutta lopulta se sujuikin jo sillä tavalla kuten sen halusinkin menevän.


Yllä olevalla videolla se ongelma näkyy kaikista parhaiten. Lisäksi Hekalle haastavimpia asioita agilityssa ovat olleet nämä kontakteilla olevat putkierottelut. Putki oli sopivasti puomin alla ja pää tyrkyllä ihan puomin ylösmenon vieressä, joten käytettiin mahdollisuus tietysti hyödyksi. Se sujuikin yllättävän kivuttomasti. Olin palkannut Hekaa putkeen menemisestä useamman kerran ja aivan varma siitä, että se sujahtaa puomin sijasta putkeen kun aletaan niitä erottelemaan toisistaan. Vaan eipä se sinne putkeen sujahtanut, vaan oikein hienosti lähti kipuamaan puomille. Lopuksi otettiin sitten sitä keinua, jonka kanssa on ongelmia tällä hetkellä eniten. Heka on ruvennut tekemään lentokeinuja ja niitä tuleekin oikeastaan joka kerta, oli sitten kyse treeni tai-kisatilanteesta. Kisoissahan vapautan sen keinulta heti, kun se on osunut maahan enkä vaadi sitä tulemaan 2on 2offiin. Treeneissä on kuitenkin nyt palattava asian suhteen taaksepäin ja satunnaisilla toistoilla vahvistettava sitä 2on 2offilla. Keinun suhteen treenit menikin paremmin kuin osasin odottaa, video kertokoon lopulta kaiken oleellisen.

Oli minulla itseasiassa vähän taka-ajatuksia sen hallille suuntaamisen suhteen. Huomenna meillä on Caloanderin Jennan valmennus ja ratapiirroksen näin kuluvalla viikolla tiistaina. Onneksi luen Jennan blogia sen verran aktiivisesti, että katsoin hänen ja Neonin taannoisen kisavideon Ruotsista. Mietin että missä olen tuon saman alun nähnyt, mutta sitten hoksasin että se sama kohta on myös huomisen valmennuksen radalla. Halusin käydä kokeilemassa etukäteen, että onnistuisiko sen kohdan handlaaminen samalla tavalla kuin miten Jenna sen tekee. Mikäli itse päättelen nyt oikein, omassa rytmityksessä oli aluksi melkoisen paljon hinkattavaa. Jos olin sekunnin liian ajoissa tai saman ajan liian myöhässä, Heka jätti yhden välin kokonaan pujottelematta. Menköön lisäksi vielä sen piikkiin, että Hekan kanssa ei ole moisia hienouksia koskaan edes tehty joten turha oli edes olettaa että se heti onnistuisi. Loppujen lopuksi se kuitenkin onnistui ja tehtiin peräti 4 oikein hienoa ja onnistunutta toistoa. Onpahan nyt kokeiltu ja testattu, huomenna sitten on ns. "tosi kyseessä."

Tänään JAT järjesti jakson loppumisen myötä joukkuejatpailut, eli epäviralliset agilitykisat. Treeniryhmät muodostivat omia joukkueitaan ja tottakai minunkin puoli vuotta koutsaamani ryhmä osallistui karkeloihin. Ainoastaan Päivikki ja Pilke sekä Mari ja Hippu olivat remmistä pois, mutta saatiin me neljälläkin jäsenellä joukkue kasaan. Täysin minun tietämättä joukkue oli nimetty Tiinan "tumpeloiksi", mitä en kyllä voi allekirjoittaa mitenkään. Nuo "tumpelot" nimittäin tehtailivat meidän joukkueelle 2.sijan kahdella nollalla ja yhdellä vitosella! Tähtiähän te olette! Olen kyllä niin ylpeä jokaisesta, nyt voin hyvillä mielin päästää heidät "eteenpäin" muiden koutsattavaksi.

Roadtrip Kurkimäelle - ACE Huge

2½ viikon treenaamattomuuden jälkeen tuntui lähes juhlalliselta, kun eilen illalla pakkasin treenikassia ja se fiilis senkun parani vetäistyäni agilitykengät jalkoihin. Aamulla auto oli käännettynä kohti Kurkimäkeä puoli yhdeksän aikoihin kera Pirjon ja shelttien, sekä tietysti Hekan.

Tiia oli tehnyt haastavan, mutta silti tosi kivan radan ja koska treenasin viimeisessä ryhmässä, rata juurtui hyvin mieleeni seuratessani edellisen ryhmän koirakoiden suorituksia. Ratapiirrosta ei valitettavasti ole, mutta videomateriaalia löytyy meidän toisesta suorituksesta. Lisään linkin myöhemmin, kunhan jaksan sen tuolta kännykästä läppärille siirtää ja editoida.

EDIT//Video on nyt lisätty ja se löytyy alempaa.

Rata toi tuulahduksia kuluneen kesän arvokisoista ulkomailta, missä tuomarit kuulemma panostavat enemmän vauhdikkaisiin suorituksiin ilman mitään sen kummempia tai vaikeampia ohjauskuvioita. Eron suomalaisten tuomareihin tekemiin ratoihin huomasi kyllä selvästi. Radalla oli kahdet kepit, joista molempia lähdettiin suorittamaan umpikulmasta. Toisten keppien vieressä oli vielä putki aivan tyrkyllä n. metrin päässä niiden aloituskohdasta. Muuten rata sisälsi peruspakkovalsseja, pakkovalssi-jaakotusta, putkijarruja, persjättöjä, saksalaista sekä hirttoa/aavistusvalssia. Heka ei meinannut keesissään pysyä kun se lämmittelylenkillä kuuli Tiian äänen kantautuvan hallista ja tiesi mitä pääsisi tekemään. Koska taukoa oli takana hieman normaalia enemmän, en osannut yhtään sanoa tulisiko treeni menemään täysillä pieleen vai kyettäisiinkö ihan kelposuoritukseen? Pysyisikö valkoinen elosalama hallittavissa, riistäytymättä käsistä? Näistä kahdesta vaihtoehdosta jälkimmäinen toteutui kuin toteutuikin.

Pakkovalssit ja pakkovalssi-jaakotukset on edelleen omalle kropalleni vaikeita hahmottaa, mutta yllätyin kuinka kivuttomasti ne tänään onnistuivat. Niihin ei itseasiassa tarvinnut puuttua kuin kerran ja sekin oli heti ensimmäisen kierroksen alussa 2.esteellä, jolloin tuli tehdä pakkovalssi-jaakotus jotta koira saisi jatkoa ajatellen hyvän linjan suoraan eteenpäin. Ihan tavallisella pakkovalssilla olisi ollut riskialtista ajaa koira vieressä olleelle, ylimääräiselle aidalle. En muistanut antaa koiralle tarpeeksi tilaa ja lähdin aivan liian aikaisin liikkumaan -> Heka hyppäsi ko.aidan suoraan edestä tiputtaen samalla riman. Tiia neuvoi antamaan Hekalle enemmän tilaa liikkua, koska tuon ohjauskuvion kanssa ei todellakaan ollut mikään kiire. Huomasin eron, sillä rauhoitin tilanteen ja ohjasin niin rauhallisesti kuin vain ikinä pystyin. Heka ei ole muistaakseni ikinä reagoinut noin hyvin. Se ei yrittänytkään kaahottaa eteenpäin, vaan reagoi ohjaukseen salamannopeasti ja tiukasti. Suoralle putkelle piti ikäänkuin vastakäännöksellä jarruttaa koiraa, sillä sieltä jatkettiin samantien A:lle kääntymällä tiukasti oikealle. Ensimmäisellä kierroksella muistin hyvin jarruttaa, mutta toisella kerralla unohdin, minkä seurauksena Hekan linja A:lle tullessa sotkeutui ja se rysähti A:n ylösmenolle kompuroiden. A:n juoksukontakti oli molemmilla kerroilla erinomainen. Pystyin itse keskittymään vain radan suorittamiseen, kun Tiia oli antamassa Hekalle palautteen onnistuneesta juoksukontaktista. Meidän nykyinen murheenkryyni, keinu, olikin sitten ihan oma lukunsa tänään. Kerroin jo alussa, että Heka on viimeisen 1½ kuukauden aikana tehnyt jokaisessa treeni tai-kisatilanteessa lentokeinun. No tottakai kaveri toisti itseään tänään tekemällä aika mojovan lentokeinun. Keskusteltiin asiasta hetken aikaa ja ongelma oli kuulemma siinä, että kontaktikäsky tulee aivan liian myöhään. Se pitäisi sanoa koiralle jo paljon aikaisemmin. Olinkin hyvällä tavalla iloinen, että noinkin pienellä korjauksella Hekan kaikki muut toistot keinulla  menivät tänään yllättävän hyvin.

Kerron nyt molemmista kepeistä tähän samaan jakoon, sillä muuten tätä tekstiä tulee taas kilometrien verran. Heti keinun jälkeen mentiin kepeille tiukassa umpikulmassa ja se keppien jälkeinen elämä tuotti meille tänään ehkä eniten vaikeuksia. Sieltä jatkettiin tiukasti oikealle, jonka jälkeen piti kovasta vauhdista tehdä pakkovalssi ja heti siihen sen perään saksalainen. Koska tuo toinen aita (jolle saksalainen tehtiin), oli eri kulmassa kuin aita johon tehtiin pakkovalssi, olin miltei satavarma että en saa Hekaa pakkovalssiin vaan se lukittaa edessään olevan, toisen aidan. Näinhän se tietysti teki ja kirosin siinä vaiheessa ääneen "miksi sen pitää olla noin nopea?!" Mutta kyse on yksinkertaisesti keppiosaamisesta, jolloin minun olisi pitänyt reilusti aikaisemmin vaihtaa persjätöllä puolta ja luottaa että Heka pujottelee loppuun asti. Se oli Hekalle liian vaikeaa ja näin ollen toisella kierroksella palkkasin heti keppien loppuun. Silloin oli pakkovalssikin helpompi, kun sain tehdä sen rauhassa ja kiihdyttämättä. Saksalaisen suhteen on jonkun verran ristiriitaiset fiilikset. Se onnistui varmasti yhtä monta kertaa kuin epäonnistuikin, mutta hyvältä se silti tehdessä tuntui. Ensimmäisellä kerralla jäin turhaan varmistelemaan ja odottelemaan koiraa, jolloin olin tietysti jatkossa myöhässä ja Heka sinkosi putken väärään päähän. Tuolle ko.putkelle piti tehdä joko hirtto tai sitten se aavistusvalssi joista jälkimmäinen vaihtoehto oli tänään itselleni luontevampi ja Hekakin reagoi siihen ohjauskuvioon paremmin. Heti tästä putkesta vietiin seuraavaan putkeen joka sekin, oli umpikulmassa ja tämä osoittautui meille melko vaikeaksi. Heka kun tuli tuolta toisesta putkesta ulos, minä olin sen näkökentässä ensimmäisenä ja tottakai se sieltä sitten lähti tulemaan kohti. Korjasin, tein kaiken uudelleen, korjasin, tein jälleen kaiken uudelleen jne...se vain oli Hekalle liian vaikea, that's it. Kyllähän se sinne lopulta meni, mutta ei toivotulla tavalla. Tältä putkelta oli nimittäin kiire ehtiä ohjaamaan seuraavalle aidalle, sillä vuorossa olivat toiset kepit, nekin umpikulmassa ja tässä oli se ylimääräinen putki n.metrin päässä tyrkyllä.


Sanoin jo silloin kun kävimme yhdessä rataa läpi, että tämä kohta radalla jos joku, tulee meiltä onnistumaan. Tiesin täysin varmasti, ettei se putki ime Hekaa puoleensa. Luotin Hekaan ko.ansakohdassa varmasti ehkä eniten ikinä, sillä tiesin saavani Hekan kepeille. Ja niin sainkin. Pitkän matkan päästä, jolloin pystyin itse liikkumaan sitä vasten ja vaihtamaan keppien jälkeen nopeasti puolta ennen puomille menoa. Toisella kierroksella tein vielä huomaamattani päällejuoksun, joka on ollut Hekalle kepeillä melkoisen vaikeaa. Ei ollut enää tänään ja tekemämme työ on alkanut pieninä paloina tuottamaan tulosta. Vielä viime joulukuussa Heka ei kestänyt kepeillä päällejuoksua. Keinun lisäksi puomi osoittautui tänään myös melkoiseksi työmaaksi. Tiia ei ollut puomin tilanteeseen lainkaan tyytyväinen. Heka yritti juosta lukemattomia kertoja läpi, se himmasi alastulolla oikeaa paikkaa kysyen ja vapauttaen itse itsensä sieltä minua kuuntelematta. Huoh. Tiia sitten lopulta tuli naksauttamaan oikeasta käytöksestä, mutta asiat puomin kanssa eivät ole lainkaan hyvin. Loppusuora oli tosi mielenkiintoinen. Puomilta tiukalla valssilla eteenpäin, linjaus 3.viimeiselle aidalle ja sieltä kaarrotuksella suoraan maaliin. En muistanut aluksi polkaista Hekaa puomin jälkeisen aidalle, jonka seurauksena se tietysti juoksi ohi. Lisäksi unohdin rytmittää ja linjata 3.viimeiselle aidalle. Heka kyllä meni sinne, mutta unohtamalla rytmittää en kertonut tarpeeksi ajoissa minne jatketaan, niin tottakai se nyt meni oletetusti väärään suuntaan. Sain kuitenkin molemmat ongelmat loppusuoralla selätettyä ja päästiin melkoisen tyylikkäästi ja tyytyväisinä maaliin.

Tämmöistä piristysruisketta omaan motivaatiooni kaipasinkin ja Tiian treeneistä jos jostain, tiesin sen saavani. Tiia tekee agilitysta niin ihanaa ettei tuolta treeneistä voi lähteä kotiin hymyilemättä. Treenilistan ykköseksi menevät tällä hetkellä puomi ja keinu sekä persjätöt kepeille ja niillä etäisyyden kasvattaminen tiukkuutta ja etumatkaa vaativissa kohdissa. Treenejä jatketaan ensi viikolla itsenäisesti edellämainittujen kanssa, ensin kuitenkin puomin ja keinun kanssa. Niissä on eniten työmaata suoritettavana. Sounds like a plan. Vaikka pelkäsin treenejä melkoisesti etukäteen enkä edes odottanut meidän onnistuvan, olin treenien jälkeen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen. Turistiin Tiian kanssa jonkun aikaa kaiken päätteeksi ja nyt ollaan taas selvemmillä vesillä sen suhteen mitä tullaan tekemään ja vahvistelemaan. Voiko noin ihanaa koutsia oikeasti edes olla? Nyt on kuitenkin plääni ja we are back to the business, again.

"Mikä on kun mikään ei huvita?"

Taidot ja osaaminen riittäisi, mutta mistä löydän sen motivaation niiden toteuttamiseen? Noin yleisesti ei kyllä ole suuremmin haitannut, että ollaan oltu motivaation puuttuessa vain lenkkeilty ja käyty uimassa. Silti se mietityttää siltä osin, että kesä on meille se aktiivisin treeni ja -kisakausi, helteet olivat ja menivät (thank god) ja nyt kun sää on mitä parhain, tässä sitä vain istutaan, pyöritellään peukaloita ja purkaudutaan blogiin. Hoenkin itselleni mielessäni "ryhdistäydy nyt hyvä ihminen!" Sanotaan että koira peilaa omistajansa käytöstä ja Hekan kohdalla tämä pitää kyllä täydellisesti kutinsa. Ja se on muuten ihan pirun taitava siinä asiassa.

En ole viitsinyt itseäni pakottamalla pakottaa hallille tai ylipäätään mihinkään treenaamaan. Saan sillä noin yleisesti vielä huonomman fiiliksen sekä itselleni, että koiralle. Kyllähän se tauko useimmiten tekee enemmän hyvää kuin huonoa ja toivon todella että meidän kohdalla ensimmäinen vaihtoehto pitää paikkansa. Jotenkin osasin odottaa, että otteeni alkaa Tiian valmennuksen loputtua lipsua mutta en osannut edes arvata, että se veisi lähestulkoon koko motivaationi mennessään. Olen siitä lähtien treenaillut oikeastaan koko ajan vain Hekan kanssa kahdestaan ja on sanomattakin melkein selvää, että kaipaisin välillä treenikavereita seuraksi. Kyllähän sitä saa yksinkin tehtyä kaikenlaista, mutta joidenkin asioiden treenaamiseen olisi vaan niin pro saada kaveri avuksi. Frisbee on sinällään pitänyt jonkinlaista motivaatiota yllä, sillä kiekkoja on helppo lähteä heittelemään tuohon takapihan isolle nurtsille. Sunnuntai-iltana otin kiekot iltalenkille mukaan ja käytiin vähän kauempana ja vieläkin tasaisemmalla nurmialueella harjoittelemassa tarkkuusheittoja. Frisbeen suhteenkin ollaan ehkä jääty junnailemaan paikoilleen ja olisi jo korkea aika nostaa vaatimustasoa hieman ylemmäksi. Lähes kaikki Hekan temput mitä se osaa, olen "itse-oppinut" katsomalla youtubessa clicker training-videoita. Ei minun ole temppujen opettelua varten tarvinnut millään erillisillä kursseilla käydä. Vietinkin äsken suurinpiirtein tunnin katsomalla youtubessa miten joitakin tiettyjä heittoja tai hyppyjä kiekkoilussa voi opettaa. Poimin sieltä mieleeni kaksi ideaa, joita lähden seuraavaksi työstämään. Niistä toisen kanssa on kuitenkin odotettava sen verran, kunnes saan Tsekeistä tilaamani varusteet. Äitini nimittäin kyseli mitä tahtoisin synttärilahjaksi ja tottakai minä innokkaana heti hihkaisin "no sellaisen suojaliivin kiekkoiluun!"

Kyllä tämä koirafrisbeekin luokiteltakoon välineurheiluksi, kohta täytynee varmaan miettiä semmoista kiekkojen säilytyskassiakin?

Kuva - Virpi Cato

Kiekoista puheenollen. En tosiaan saanut niitä kiekkoja joita olisin toivonut seuraajaksi noille tämän hetken kiekoille. Se jää nähtäväksi, tuodaanko ko.mallia enää Suomeen. Olenkin tässä motivaatiota etsiessä miettinyt jotakin muuta merkkiä Jawz Hyperflexin tilalle ja löysinkin ehkä juuri Hekalle parhaiten soveltuvimmat kiekot.

Tänään meille oli varattuna tuurausvuoro Haukkuvaaraan agilityn valmennusryhmään, mutta jouduin käymään päivystyksessä tulehtuneiden mäkäräisten puremien takia ja näin ollen ei päästy treenaamaan. Näin ei ole ikinä aikaisemmin käynyt, vaikka mäkäräiset puree joka kesä vähintään kerran jos toisenkin. Nämä on kyllä jotain ärhäkämpää sorttia ja pirulainen että osaavat olla kipeitä! Toivottavasti nuo nyt tuosta lauantaihin mennessä rauhoittuvat, tuntuu kuin jalassa hyllyäisi mukana ylimääräisiä painoja. Lauantaina meillä on tosiaan pitkästä aikaa treenit Tiian kanssa, mutta kovin hyvillä fiiliksin en niitä odota. Tauko on ollut luvattoman pitkä ja voin melkein veikata, että eräällä valkoisella vilahduksella voi lähteä mopo keulimaan.

Se jää nähtäväksi. Nyt kun sää viileni (JES), sen myötä tulivat myös sateet ja tottakai Hekan oikean etujalan varpaat sitten "räjähtivät" kosteuden takia. Hekalla on aiemmin ollut ongelmia tassujensa kanssa varsinkin talvisin suojakeleillä, keväällä lumien sulamisen aikaan ja nyt ensimmäistä kertaa kesällä sateen jälkeen. Oli vissiin kuivaa liian pitkän aikaa. Mitä varpaille sitten tapahtuu? Aivan sieltä kynnen juuresta, kynsivallin kohdalta Hekan varpaiden ympärys alkaa punoittamaan ja hautumaan. Löysin itseasiassa meidän vanhasta blogista kuvan vuodelta 2012.


Nyt kaksi keskimmäistä varvasta näyttää juurikin tuollaiselta, joskin kyllä lievemmiltä mutta tämmöisestä ilmiöstä on kysymys. Tuotakin vaivaa hoidettiin aikoinaan kahdella antibioottikuurilla ja kortisonilla, tuloksetta. Kuitenkin kaikista parhaimmaksi hoidoksi osoittautui varpaiden pesu aamuin ja illoin iho-ongelmaisten koirien shampoolla ja niiden pitäminen kuivana sekä ilmavana. Tarkoittaa käytännössä sitä, että Hekan tassukarvojen ei pidä päästää kasvamaan yhtään liian pitkiksi, sillä se kosteus jää sinne karvoihin muhimaan minkä seurauksena varpaat alkavat kutista ja koira alkaa niitä nuolemaan sekä puremaan. Varsinkin keväällä lumien sulaessa meillä on lenkeillä ahkerasti käytössä eräänlainen kumitossu, joka pitää tassun kuivana sekä puhtaana. Silloin kun en ole kotona, Heka saa jalkaansa lasten puuvillasukan, jonka kiinnitän ponihäntälenkillä. Mitään tassusidettä en laita, sillä ne eivät hengitä yhtä hyvin kuin tavallinen sukka. Nyt on jälleen karvat ajettu jokaisesta tassusta veke, huuhdeltu, kuivattu ja varpaat näyttävät taas paljon paremmilta.

Semmoisia kuulumisia tällä kertaa. Seuraavan kerran tekstiä tulee melko todennäköisesti vasta Tiian treenien jälkeen.

Niin rohkea, tarmokas & taitavakin hän on

Motivaatio on hukassa. Jälleen kerran. Heka ei ole nägnytkään agilityesteitä yli 1½ viikkoon ja frisbeetäkin vain kerran. I don't get it. En jaksaisi nalkuttaa, mutta mainitsen nyt vielä kerran että syy kadonneeseen motivaatioon on yli kuukauden kestänyt helle. Kuukauden! Aivot ei yksinkertaisesti jaksa miettiä tai pohtia mitä pitäisi treenata, mutta sen tiedän että to do-listalla on kaikenlaista laidasta laitaan. Toisaalta tämmöinen näinkin pitkään kestänyt tekemättömyys on ollut sekä henkisesti että fyysisesti ihan hyvää vaihtelua. Molemmille. Vielä olisi muutamat kisatkin tiedossa, mutta en ole niitäkään jaksanut liiemmin miettiä. Hyvä kun edes muistan minne ollaan menossa ja milloin. Ensi viikolla sää näyttäisi todellakin vihdoin ja viimein viilenevän, joten eiköhän tässä omakin pää ala pikkuhiljaa aktivoitumaan.

Eikä Hekan kanssa tarvitse pelätä sitä, että se oppi tuolta pääkopasta mihinkään katoaisi vaikka taukoa olisikin vähän normaalia pidempään. Lähinnä se on sitten sellaista asioiden ylläpito ja -muistuttelutreeniä. Tällä viikolla käytiin myöhään tiistai-iltana sään viilennyttyä tarpeeksi, tekemässä lähinurtsilla lyhyet kiekkoilutreenit.


Omaan silmääni näyttää siltä, että kiekkoiluun on ihan selvästi alkanut muodostua tietynlaista rutiinia ja Heka on tullut rohkeammaksi selkäni päällä ollessaan. Aiemmin sille tuotti hankaluuksia kiekon ottaminen suuhun siellä, mutta Heka ei olisi Heka ellei se oikeasti ja tosissaan yrittäisi onnistua. Sillä se yritti tosissaan ja lopulta onnistuikin. Olen elätellyt mielessäni jo pieniä toiveita siitä, että tuo koira voisi hyvinkin olla kisakuosissa tässä lajissa ensi vuoden puolella. Suomen frisbeekoirat järjestävät joka vuosi frisbeekilpailun joka tämän vuoden osalta pidettiin viime viikonloppuna Siuntiossa. Ehkäpä mekin olemme noissa karkeloissa mukana ensi vuonna, siinä jos jossain on aika hyvä motivaattori ja tavoite.

Motivaatio ei ole riittänyt omaan treenaamiseen, mutta muille sitä onkin piisannut senkin edestä. Tällä(kin) viikolla olin kahtena iltana kouluttamassa ja menee reilusti elokuun loppuun, ennenkuin jään näistäkin koulutuksista tauolle. Olen jo aikoja sitten päättänyt (täälläkin asiasta maininnut), että haluan keskittyä tulevana syksynä ja talvena vain Hekaan ja meidän ongelmien hiomiseen. Niin mahtavaa ja palkitsevaa kuin se kouluttaminen on, nyt vain tuntuu että ainakin seuraavan vuoden pidän kokonaan taukoa.

Minun piti lähteä tänä viikonloppuna Helsinkiin Miran kanssa maailmanvoittaja-näyttelyyn, mutta se vaihtuikin lennosta työviikonloppuun seuraavanlaisissa merkeissä. 


Tänään minut sitten nakitettiin suoraan sanoen lennosta Suomen dobermanniyhdistyksen (keski-suomen alaosaston) mätsäriin pienten pentujen tuomariksi. Olin TOSI TOSI väsynyt Tampereen reissusta ja oli lähellä, etten kuukahtanut pystyyn. Olin ehkä normaalia löysemmällä asenteella liikenteessä, mutta tästä(kin) selvittiin hyvin ja mikäpä siinä tuomaroidessa kun järjestäjien puolesta homma pelittää. Tämän piti olla koko elokuun ainoa vapaa viikonloppu, mutta toisin kävi. Erityisen paljon mieltäni lämmitti erään shelttipennun omistaja joka kysyi "etkös olekkin Heka-villakoiran omistaja?" johon vastasin tietysti myöntävästi. "mä NIIN fanitan teitä, oon kattonut teidän videoita ja voi että kun tästä omasta tulisi samanlainen tykki." Olen joka kerta ihan häkeltynyt ja otettu kun saan kuulla näin ihania sanoja. Kiitos kannustuksesta ja kiitoksista.

Paparazzi ulkoiluttaa kameraansa

Apua. En edes muista milloin olen viimeksi käynyt valokuvaamassa missään koiriin liittyvässä tapahtumassa. Olisikohan peräti viime vuoden joulukuussa messarissa? Oli miten oli, tänään oli kuitenkin vapaapäivä (kerrankin) ja koska aivan meidän nurkilla, kolmen minuutin kävelymatkan päässä järjestettiin match show ja rallytokon möllikisat, lähdin pitkästä aikaa pelkän kameran kanssa liikenteeseen.

Tapahtuman järjesti koirankoulutus & pantapaja Etoelävä jonka jäljitelmää on Hekan mie romahan-panta. Ottamiani kuvia tapahtumasta löytyy kuvagalleriastani, näiden linkkien alta.


Kai sen saman voi mainita myös tänne mistä ilmoitin myös facebookissa, mutta jos galleriasta löytyy oman/omien koiran/koirien kuvia, niitä saa laittaa esim. omille kotisivuilleen tai blogiin. Copyright-merkinnät olen lisännyt kuvien alareunoihin. Tulevana viikonloppuna kamera pääsee toistamiseen ulkoilemaan sekä samalla reissaamaan, kun lähden Miran houkuttelemana turisteilemaan maailmanvoittajanäyttelyyn. Ensi viikonloppu olisi ollut tämän kuukauden ainoa viikonloppu, niin tokihan sen voi viettää mieluummin koiranäyttelyssä kuin kotona rentoutumiseen. Eikä tuolta näyttelystä pois selviä tyhjin käsin joten aika syystäkin hirvittää loppukuukausi, mutta maailmanvoittaja...se on vähän eri asia kuin joku tavallinen kv-näyttely. Täytyy vaan yrittää pitää se mieli maltillisena. Ihanaa on kuitenkin toisaalta lähteä katsomaan isoja häppeninkejä, ilman omaa koiraa. Muuten ei ole ensi viikolle mitään normaalista poikkeavaa ohjelmaa tiedossa, agilitykoulutuksia ja ehkä jotain pientä treeniä Hekan kanssa. 

Helteille ei näy tulevan loppua, joten eipä silloin mitään juurikaan edes tehdä. Mennään korkeintaan uimaan.

Tavoite on olla tyytyväinen

Elokuu pyörähtikin sopivasti käyntiin koiratanssikisoilla. Heka on kisannut koiratanssissa viimeksi huhtikuussa ja siitä lähtien se laji on ollut tavoitteiden mukaisesti ihan jäissä. Pidin sitä myös jonkinlaisena ihmeellisenä päähänpistona, että edes ylipäätään ilmoitin meidät kisoihin. Kisasimme sekä htm:ssä että freestylessa, molemmissa avoimessa luokassa. Kisat järjestettiin Leppäveden liikuntapuistossa, n. 10 km:n päässä Jyväskylästä joten kotikisoista voinemme kuitenkin puhua. Ei reissaamista, ei pitkiä automatkoja joten mikäpäs siinä sitten.

Minun piti alunperin olla kisoissa paikanpäällä vain kisaajana, en tykkää noin yleisesti ottaa mitään ylimääräistä kontolleni sillä haluan keskittyä koiraan ja itse suorituksiin. Hyppäsin kuitenkin lennosta kuuluttajan puikkoihin, mutta onneksi Heka pystyi olemaan sen tehtävän aikana koko ajan mukanani. Kisat alkoivat htm:llä ja me esiinnyimme Hekan kanssa viimeisenä. Heka oli vähän turhan draivikkaalla ja innokkaalla tuulella kehään mentäessä, sillä se teki heti kehään saavuttuaan kaksi riemuloikkaa haukun säestämänä. Itse olin aivan varma, että nyt ei todellakaan tule hyvä heilumaan. Heka kuitenkin yllätti positiivisesti. 

Tässä vielä htm-suorituksen tuomarikohtaiset pisteet ja kommentit.

Tiina Jounio (vastaava tuomari): Tekn.laatu 76/100. Taiteellinen vaikutelma 80/100. Yhteensä 156/200. "Avoimeen luokkaan kaipaisi vähän enemmän liikesuuntia tai positioita eli teknisesti vaikeampaa ja monipuolisempaa ohjelmaa. Kontakti erinomainen haukkumisesta huolimatta. Hyvä kehänkäyttö."

Heli Nousiainen: Tekn.laatu 75/100. Taiteellinen vaikutelma 74/100. Yhteensä 149/200. "Muutama haukkusarja pudotti pisteitä, taisi koira hieman kiihtyä. Musiikkia olisi voinut vielä ilmennellä omalla liikkeellä paremmin. Kehänkäytöstä plussaa."

Marita Packalen: Tekn.laatu 80/100. Taiteellinen vaikutelma 75/100. Yhteensä 155/200. "Kokonaisuutta pilasi hieman haukkuminen." 

Muutamien haukkujen saattelemana tanssailtiin itsemme htm:n avoimen luokan 2.sijalle yhteispistein 153,33/200. Kaikki ne vähäisetkin haukut tulivat vain ja ainoastaan niiden siirtymien aikana, kun vaihdoin Hekan positiosta toiseen. Yhdessä hetkessä ajattelin, että en enää saa haukkua laantumaan mutta niin se Heka kuitenkin vaan sitten hiljeni. Loppujen lopuksi. Positioita ohjelmassa oli 5, mutta suuntia olisi kyllä saanut olla avoimeen luokkaan enemmänkin. Sivuttain seuraaminen ei oikein sujunut ja ei se tällä treenimäärällä ole edes niin ihmeellinen asia. Kirjoitinkin tänne aikaisemmin, että sillä mennään mitä meillä on ja siihen tyydytään.


Freestylessa kisattiin aivan siellä avoimen luokan loppupäässä, joten siinä oli hieman pidempi väli hengähtää ja miettiä mitä siellä kehässä oikein tullaan tekemään. Meidän fs-ohjelma ei ollut niinkään tanssillinen, vaan enemmän sellainen tarinahenkinen ja sitä yritin parhaani mukaan ilmentää itse suorituksen aikana. Heka oli jälleen melko kviik kviik-tuulella ja täysin hiljaiseksi en sitä saanut. Enkä edes yrittänytkään, olen niin tyytyväinen että kaveri kykeni kaikesta huolimatta suoriutumaan pitkästä ohjelmasta tekemällä kaiken. Ihan kaiken. Ohjelman loppupuolella Heka kantoi suussaan ruusua, jonka sijasta se päättikin vahingossa ottaa ensimmäisenä suuhunsa ruohon "virkaa" toimittaneen vihreän huopa-palan suuhunsa. Minkä pieni puudeli treenaamattomuudelle mahtaa kun omistaja ei ole erotellut kumpi sieltä oikein pitää suuhunsa ottaa. Korjasin asian ja ruusu löysi tiensä Hekan leukojen väliin. Olin meidän suoritukseen tosi tyytyväinen suurimmaksi osaksi sen vuoksi, että Heka ei antanut vähäisten haukkumisten vaikuttaa itseensä vaan se tsemppasi hienosti loppuun asti. Olin itse aivan äimistynyt, että se ei esimerkiksi pujottelun aikana äännellyt ollenkaan.

Tässä vielä meidän freestyle-ohjelman tuomarikohtaiset pisteet ja kommentit.

Tiina Jounio (vastaava tuomari): Tekn.laatu 83/100. Taiteellinen vaikutelma 80/100. Yhteensä 163/200. "Taitava koira, jolla on teknisesti vaativia liikkeitä. Hyvä kehänkäyttö ja mukavan vaihteleva ohjelma. Ääntelyä aika paljon."

Heli Nousiainen: Tekn.laatu 75/100. Taiteellinen vaikutelma 74/100. Yhteensä 149/200. "Haukkua vieläkin ja pisteiden menetykset siitä.  Musiikki on hieman sekava, joka johti myös liikkeiden irtonaisuuteen."

Marita Packalen: Tekn.laatu  89/100. Taiteellinen vaikutelma 79/100. Yhteensä 168/200. "Koira oli hyvin mukana, mutta haukkuminen alensi pisteitä."

Tässä kohtaa en itse odottanut mitään hyviä pisteitä, sillä ohjelma mielestäni poikkesi melko radikaalisti siitä mitä olemme aiemmin tehneet ja tiesin että nuo satunnaiset haukahdukset alentavat pisteitä satavarmasti. Yllätys olikin positiivinen ja melko suuri, kun kisakirjaan oli merkitty pisteitä yhteensä 160/200! Odotin korkeintaan jotain 150-155:n väliltä, mutta kun ei odota liikoja, ei luonnollisesti myöskään pety. Näin se menee. Kuma jäi vaivaiset 2,67 pistettä vajaaksi, mutta ei sen kummemmin harmita. Pikemminkin olen tyytyväinen noinkin isosta pistemäärästä. Tuomarit yllättivät positiivisesti ja varsinkin yhden tuomarin kommentti "tuollaisen Hekan haluaisi moni", lämmittää kovasti allekirjoittaneen mieltä.

Tavoite oli tosiaankin olla tyytyväinen ja se tavoite täyttyi enemmän kuin hyvin. Heka ei kuitenkaan harrasta koiratanssia enää samalla tavalla kuin aiempina vuosina ja tavoitteellinen kisaaminen on ollut jäissä jo pidemmän aikaa ja siellä se tulee olemaan jatkossakin. Ai niin ja minähän improvisoin kokonaan molemmat ohjelmat. Htm:ään olin miettinyt suunnat ihan vain sen vuoksi ettei karauteta päin kehänauhoja, mutta freestylen suhteen en ollut miettinyt senkään enempää yhtään mitään. Tästä sainkin kiitosta kanssa-kisaajilta, meidän ohjelma oli heidän mielestään upea ja erilainen. Kisoissa oli lämmin ja ihana tunnelma. Oli aivan mahtavaa nähdä jälleen muita harrastajia ja kisaajia. Lisäksi selvisin hyvin kuuluttajan pestistä omien kisasuoritusten ohella. Meillä oli vielä kisojen jälkeen buukattuna yksi esiintyminen erään koiratuttavan syntymäpäivillä, mutta koska päivä kisoissa venähti normaalia pidemmäksi, emme ehtineet ajoissa kotiin ja näin ollen esiintyminen piti meidän osalta perua. Ensi yökin menee ehkä jopa valvoessa, sillä kellistimme itsemme Hekan kanssa kotiin saavuttuamme sänkyyn ja järkytyin aika tavalla kun herätessäni kello oli 21.27. Hupsista. Jotenkin tuo koiratanssi uuvuttaa henkisesti enemmän kuin esim. agility. Meidän kalenterikin alkaa pikkuhiljaa hupenemaan kun syksyä kohti mennään, mutta onneksi tässä on vielä kaikenlaista kivaa tiedossa ja tulossa.

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä unohtaa koiratanssi jälleen, en tiedä kuinka pitkäksi aikaa. Sen näkee sitten. "Kaikki lähtee itsestä, sua ei voi mikään estää. Täytyy olla realistinen, muttei pessimistinen. Tiedän mitä haluun mitä en. Tavoite on olla tyytyväinen."